Vapaata kudontaa, ohjeistusta ja lopputulos.

Pienen kudontakehyksen kanssa on ongelmallista miettiä, mitä kaikkea tuon kokoiseen työhön voi laittaa. Itselläni ainakin ideoita pursuaa työn edetessä, enkä vaan saa rauhaa jos en heti testaa ideaani. Valitettavasti kärsimättömällä luonteella on vaikea pitää kiinni periaatteesta "less is more", vaikka se oikeasti olisi itselle mieluisinta ja usein parasta lopputuloksenkin kannalta. Varsinkin tällaisessa freestyle -kudonnassa tulee ideoista runsauden pulaa, siksi saattaisi olla viisasta suunnitella etukäteen ja pysyä suunnitelmassa. Mutta se ei välttämättä vaan ole yhtä hauskaa.

No. Kuvassa näkyy seuraava kyllästymisen vaihe, kun pitää ottaa taas uusi idea kokeiluun. Olen aiemmin ostanut Biltemasta lasten vaahtomuoviruudut huivien pingotusalustaksi. Niiden mukana tuli kaksi hyödytöntä pyöreähköä palaa, joista toisen mielelläni uhrasin nyt sabluunaksi. Tässä muuten näkyy myös, kuinka työn edetessä loimilankojen tiuketessa olen vaihtanut puisen "luhan" trikookuteeseen. Näin saan loimeen lisää liekaa. 

Teippasin ympyrämallin kudontakehyksen pohjaan oikealle kohdalle, jotta saisin sen avulla kudottua mahdollisimman pyöreän muodon. 

Tuon tyhjänteen tuotettuani kudoin loppuvaiheen palttinalla. Käytin loppusenteillä kanavaneulaa pujotteluun, koska viriötilaa alkoi olla lopussa hyvin niukasti.

Päättelystä hieman. 

Näytän kuvasarjana, kuinka molemmat päät saa suht siisteiksi.

Perusjutut: lankalukuni loimessa oli 45 ja tiheys 2 lankaa/cm. Tein päättelypistot  reikäommeltekniikalla kolmen langan ryhmissä, koska 45 on kolmella jaollinen luku ja piston leveys ei kasva näin liikaa. Kudelankaa on hyvä olla vielä reilusti jäljellä.

Ensin lanka pujotetaan ensimmäisten kolmen loimilangan alta.

Sen jälkeen palataan takaisin alkuun ja viedään neula samojen loimilankojen alle, mutta ylöstulo tuleekin kankaan läpi heti kyseisen loimilankaryhmän jälkeen. Neulalla napataan kolme viimeistä kuderiviä piston alle. Kiristetään.

Sitten sama uudestaan. Edetään kunnes...

...on viimeisen silmukan vuoro. Toimitaan samoin, mutta kiristysvaiheessa tehdään solmu. Siitä lanka on hyvä viimeistellä  pujotellen kankaan nurjalle puolelle.

Valmista..? 

Eeei. Tuli mieleen, että voisi tehdä vielä hapsut.

Alareuna oli kudottu palttinalla, joten tein mustat pitkähköt hapsut ryijysolmuilla virkkuukoukun avulla kankaan läpi. Tämänhän olisi voinut tehdä myös suoraan alareunan vapaisiin loimilankoihin ja kutomalla pari riviä palttinaa, mutta halusin hapsut viistoon kuvioon ja kunnolla peittämään alareunaa, koska loimilangat ovat vähemmän kaunista luonnonvalkoista kalalankaa. (Anteeksi kaikki luonnonvalkoisen kalalangan ystävät, tarkoitin tässä tilanteessa vähemmän kaunista).

Siinä se on, suurinpiirtein, vielä pingotettuna kehyksessä. Nautitaanpa nyt tästä hetki, ennenkuin otan sen irti ja se könähtää kasaan. Kutomisessa on aina yllätyksellisiäkin puolia. Kankaan painuessa kasaan ulkonäkö voi muuttua aika radikaalisti, varsinkin tuo kalju ympyrä voi olla lopulta jotain ihan muuta. Kerran yhtä kaulahuivia puilta otettaessa työn väritkin muuttuivat...

Viimeistelyvaiheessa langanpäät (kuteet sekä tässä myös alapuolen loimilangat) pujotellaan vielä kankaan sisään nurjalle puolelle, kiekuraiset hapsut kastellaan ja oijotaan sekä muotoillaan saksilla sellaisiksi kuin halutaan. Sitten vielä yleiskatsaus: pelastetaan mitä pelastettavissa on. Lopuksi höyrytetään!

Ripustukseen sahasin sopivan pätkän pyörörimaa, jonka jätin muuten puunväriseksi, mutta dippasin molemmat päät mustaan liitutaulumaaliin. Pellavanaru ripustukseen ja tadaa!